14.00 Napero pääsee koulusta

14.50 Saan tekstiviestin "Pitikö Ebban tulla tänään kerhoon? ip-kerho"  Ryntään saman tien toimistostani naapurirapussa sijaitsevaan iltapäiväkerhoon. "Eikö se ole tullut?" - Ei...

14.52 Soitan mummolle. "Ethän ole hakenut Ebbaa?" - En

14.53 Neuvottelen ip-kerhon tätien kanssa. He lupaavat soittaa, jos napero tulee kerhoon. Minä lähden etsimään koululta. Soitan matkalla miehelle.

14.58 Koulun pihassa näen kaksi naperon ylemmillä luokilla olevaa kaveria. Kysyn, ovatko he nähneet Ebbaa. "Ei se ainakaan koululla enää ole." Koululla ei ole ketään muutakaan. Hakkaan turhaan opettajanhuoneen ovea. Nyt tulevat kyyneleet.

15.00 Soitan isille ja kysyn neuvoa. Mitä teen? Soitanko poliisit? "Soita heti!"

15.02 Soitan poliisille. Itkun keskeltä saan soperrettua, että tyttäreni on hukassa. Hälytyskeskus ottaa ylös tuntomerkit ja muut tiedot ja lupaa ilmoittaa partiolle. Poliisi kuulemma soittaa minulle pian. Etsin puistosta.

15.10 Etsin naperoa torilta. Vastaan tulee naperon luokkakaverin isä, jolle mieheni on soittanut. Hän on lähtenyt myös etsimään. Hänen tyttärensä on sanonut, että he menevät joskus ärrän kautta. Menemme etsimään ärrältä. Kysyn myyjiltä, onko tyttöä näkynyt. He ottavat naperon tuntemerkit ja mieheni puhelinnumeron ylös siltä varalta, että tyttö tulee vielä sinne.

15.20 Päätämme etsiä Ainon isän kanssa liikekeskuksesta. Lelukauppa on ensimmäinen kohde. Ei jälkeäkään. Hän etsii liikekeskuksen yläkerrasta, minä alakerrasta. Alhaalla tapaan tutun pojan, jolta kysyn, onko hän nähnyt Ebbaa. "Olen, se käveli just tuonne päin jonkun tumman tytön kanssa". Poika saa hysteerisen itkuhalauksen. Napero on siis turvassa, ainoastaan hölmömpi kuin luulin! Kuvittelin aina, että meidän tyttö on niin fiksu, ettei se tekisi tuollaista...

15.25 Kierrämme Ainon isän kanssa toisen puiston matkalla kerholle. Hän kävelee puiston toista laitaa, minä toista. Ei jälkeäkään, mutta olen varma, että napero oli matkalla ip-kerhoon.

15.27 IP-kerhon portaissa tulee täti vastaan ja sanoo, että turvassa on. Olisivat soittaneet, mutta mulla oli se akku loppu. Miehelleni he ovat soittaneet. Minun tehtäväkseni jää soittaa poliisille, isille, mummolle ja R-kioskille, että tyttö on löytynyt. Napero saa itkun ja kiukunsekaisen halauksen ja kotiarestia.

En enää ikinä halua kokea tuollaista pelkoa! Miä pelkäsin jo, että joku on napannut sen ja etten koskaan enää näe sitä. Mahaan sattuu vieläkin!