Kävimme naperon kanssa eilen Helsingissä sovittamassa papin juhlapukua vihkimystäni varten. Avualias täti siellä kirkkopalveluissa oli kuitenkin sitä mieltä, että mikään niistä valmiista puvuista ei istunut riittävän hyvin. Näyttää kuulemma lainapuvulta.Vatsan kohdalla oli tyhjää tilaa, mutta rinnat eivät mahdu pukuun. En ymmärrä miksi miehet touhottavat isoista tisseistä. Minusta niistä on pelkkää harmia... niihin muun muassa kompastuu kävellessä (hahaa...)

Minun täytyy siis mennä piakkoin Tampereelle, jossa ne ottavat mitat varta vasten minulle tehtyyn pukuun. En ole erityisen ihastunut naispapin juhla-asuun. Se näytti ihan isolta mustalta laatikolta päälläni. Koruillahan sitä muuten voisi piristää, mutta pukuun kuuluu yksinkertainen risti, eikä sen kanssa voi muuta käyttää. Pelkään hukkavaani itseni puvussa. Ehkä ostan kirkkaanpunaiset alusvaatteet sen alle...

Kirkkopalvelut oli siis Hietalahden rannassa. Kävimme myös viereisellä kirpputorilla, jossa myytiin vanhoja mustavalkoisia valokuvia 50 snt/kpl. Valitsimme naperon kanssa muutamia ATC-korttejen tekoon. Pahoittelen jo etukäteen,jos jonkun mummo, kummi, isosetä tms. esiintyy pian korteissamme. Aina voi kuitenkin lohduttautua sillä, että ainakin kuvan henkilö oli mielestämme riittävän edustava korteeihin. Rumat ihmiset jätimme valokuvalaatikkoon :D

Aika hurja idea kyllä tienata myymällä suvun valokuvat... Mutta sopii meille. Oman suvun kuvia ei viitsi töhriä.

Kuvan oikeassa laidassa oleva perhosleikkuri ja tagit ovat Itiksen Sinellistä. Jätin auton Itikseen koska en uskalla ajaa keskustassa (En myöskään osaa parkkeerata tien myötäisesti paitsi pitkälle tyhjälle kadulle). Sain ajokortin huhtikuussa. Inhoan autolla ajamista hirveästi. Helsinkiin olen ajanut monta kertaa ja silti minulle nousi kuume, kun jännitin tätä niin. Mitähän käy, kun minun pitää mennä sinne Tampereelle? Se on kuitenkin ihan toisella tavalla vieras kaupunki...

Ai niin, kävimme naperon kanssa myös Hietalahden hallissa: