...Öh joulukalenteri jäi kesken, kun meidän mummo kaatusi ja olin häntä hoitamassa ja näin ollen tietokoneesta erossa. Päätin sitten kotiin palattua haudata koko kalenterin.

Tästä yhdestä joululahjasta ajattelin kuitenkin laittaa kuvan tänne, koska se melkolailla aivan satavarmasti on ainoa ompelutyö, josta tänne koskaan kuvaa tulee. Minä tykkään askartelusta ihan hulluna, mutta käsitöissä en pärjää ollenkaan. Ala- ja yläasteen rättikässätunnit traumatisoivat minut niin pahasti, että ompelukonetta olen käyttänyt yläasteen jälkeen tasan kerran ja silloinkin ompelin paperia, eli teknisesti ottaen se oli askartelua ei käsitöitä...

Tässä tulee siis tilkkutäkki! (Millainen idiootti päättää aloittaa ompelu-uransa tilkkutäkistä? Patalappu olisi vielä voinut onnistua...) Idean sain siis viime keväänä katsottuani Twilight Epäilys elokuvan. Siinähän Bella saa äidiltään lahjaksi tilkkutäkin, joka on tehty eri turistikohteista hankituista T-paidoista. Aluksi ajattelin, että hitsi olisi hienoa tehdä tuollainen eri urheiluseurojen paidoista. Mutta päättelyketju johti aika nopeasti tähän johtopäätökseen:

a) Miksi ihmeessä haluaisin tuhota x-määrän käyttökelpoisia vaatteita

b) Materiaalina fanikrääsä ei liene siitä halvimmasta päästä

Ajatus urheiluaiheisesta tilkkutäkistä jäi kuitenkin päähän pyörimään. Ja sitten törmäsin Picture this-kuvansiirtoaineeseen. Aika pian oli tilkkutäkin saaja ja aihealue tiedossa. Maailmassa on myös sellaisia luusereita, jotka eivät tiedä, että Vancouver Canucks on yksinkertaisesti paras joukkue... Tästä tuli siis Calgary Flames/Miikka Kiprusoff-tilkkutäkki. Kuva-aineen käyttö oli itse asiassa aika hankalaa. Tein valtaosan tilkuista kesällä Lehtisensaaressa riparilla silloin kun minulla ei ollut omia työskentelyjä. Kuvat olin päättänyt haluta mustavalkoisena, ettei tilkkutäkistä tule liian värikäs, logot värillisenä antamaan vähän piristystä. Tein varmaan leirillä kolme eri vetoa logoista, mutta jostain syystä ne menivät aina rikki. Marraskuussa kolme vetoa lisää ja tulos oli täysin sama paitsi ehkä hieman vähemmällä hajoamisella. Lopulta päätin jättää epäonnistuneet tilkut täkkiin, koska itseasiassa niiden hieman kulunut retro-look sopi mustavalkoisiin kuviin. Ja askarrellessahan minä aina yritän kuluttaa pintoja vanhemman näköiseksi. Kaikki muut tilkut on painettu suoraan kankaalle paitsi juuri Calgary-logojen viimeiset vedokset, totesin, että C:n malli on todennäköisin syy siihen, miksi kuvat aina hajoavat, siinä on ihan liikaa reunoja ja kuplia jää alle helposti. Ne täytyi sitten applikoida tilkkuihin. (Tuo varmaan on sana, joka takoittaa päälleompelua??? Minä mistään mitään tiedä...) Taas oikein hyvä idea ihmiseltä, joka ei tiedä, mitä on tekemässä. Punaisen logon applikointi itse asiassa onnistui muistaakseni kohtuu kivuttomasti :)

NHL-logo oli viime hetken lisäys, sillä kun kesällä tehdyt tilkut ja logot olivat kasassa, minulta puuttui yksi kuvaruutu (koska kesällä myös osa kuva-aiheista tuhoutui). Kasasin tilkut järjestykseen lattialle ja yritin miettiä millaisen kuvan siihen laittaisin. Ohikulkenut Antero sanoi, että pistä NHL-logo. Koska se oli jo pyörähtänyt hetkellisesti omassa mielessänikin, ajattelin mennä sillä eteenpäin. NHL-logo onnistui suoraan kankaalle, mutta ajattelin silti reunustaa sen langalla, ettei se erotu muista liikaa. (Ainakin muistaakseni näin tein???)

Tilkkutäkin toinen puoli on mustista tilkuista. Siinä vaiheessa kun olin koonnut ja puolittain ommellut, purkanut ja ommellut uudestaan, purkanut ja ommellut, joku sanoi, että olisin voinut tehdä takapuolen yhdestä yhtenäisestä kappaleesta ja kun olisin tikannut etupuolelta takapuolelle olisivat siirtyneet samat kuviot. Kiitti vinkistä! Kaikki se taistelu nuppineulojen, ompelukoneen ja ratkojan (öh, juustofonduetikun, mulla mitään ratkojaa ole) kanssa oli siis aivan turhaa! No ensi kerralla sitten! (ensi kertaa ei tule!)

Tämä kuva on keskeneräisestä täkistä. Valmiista unohdin vissiin ottaa kuvan... Reunoja ei ole vielä kantattu, ja puolia ei varmaan ole vielä tikattu kiinni toisiinsa ja vanua tursuaa joka sivusta. Eli tässä vaiheessa mikään ei ollut vielä mennyt ruhtinaallisesti pieleen :)

Mutta saanko esitellä, ensimmäinen ja viimeinen tilkkutäkki, jota koskaan teen:

 

Edit: Onhan mulla näköjään kuva valmiista tuotteestakin :)